Pajatoiminnan logojen päivitys

Kaikille Helsingin Kaupungin työpajoille suunniteltiin keväällä 2017 uudet ja yhteneväiset logot. Aloitimme logoprojektin tammikuussa 2017. Kävimme kevään aikana tutustumiskäynneillä kaikilla kuudella työpajalla, joilta saimme ohjeita siitä miltä logojen pitäisi näyttää. Viisi kuukautta kestävän projektin aikana osallistuimme työnantajan kanssa suunnittelupalavereihin, joissa esittelimme keskeneräiset logomme ja otimme vastaan ehdotuksia sekä palautetta. Viimeisessä palaverissa kävimme läpi projektin kulun […]

Äänen sävyt -radiodokumentti

Produktio alkoi tammikuun alkupuolella Helsingin mediakylpylän ääniryhmän toimesta. Ajatus tuottaa radiodokumentti syntyi ryhmän yhteisestä halusta tehdä äänestä kertova teos, jossa musiikki oli kaikkia yhdistävä tekijä. Yhteisen tavoitteen hahmotuttua ryhmä pyrki tuottamaan vaaditut äänet dokumenttia varten. Tämä alkoi haastattelemalla musiikin sekä äänen parissa työskenteleviä ammattilaisia kuin myös harrastajia. Äänet eivät suinkaan rajoittuneet vain puheeseen, vaan myös […]

Pako Tulevaisuuteen -tilausbiisi

Mediakylpylän ääniryhmä sai tehtäväkseen tuottaa mainoskappaleen Suomen Nuorkauppakamarille. Kappaleen teemana oli kohdetapahtuma “Pako tulevaisuuteen” ja aiheena nuorten visiot tulevaisuuden työmaailmasta. Projekti aloitettiin yhteisellä brainstormauksella ja sanoituksien tekemisellä, ja kappaleen pohja syntyikin nopeasti. Kommunikointi nuorkauppakamarin kanssa oli tiivistä ja heille lähetettiin kappaleen demoja, jotta saimme biisistä juuri oikean kuuloisen ja tilaajan mieleisen. Projektiin kuului myös sopimusten […]