Painajaiskuunnelma

Teimme kuunnelman käyttäen Pro Tools ohjelmistoa Apple Mac koneilla jota varten kävimme eri paikoissa mm. Nuuksiossa ja Vuosaaressa hakemassa ambienssi ääniä ympäristöä varten. Aloitimme kuunnelman tekemisen brainstormaamalla ideoita käsikirjoitukseen, äänityspaikkoihin/äänitystapoihin. Saimme idean tehdä kuunnelman painajaisesta, johon eri osiot kehittyi lähes samalla istumalla. Halusimme painottua kauhutunnelmaiseen tunnetilaan. Otimme dynaamisella mikrofonilla askelia, hengitystä, sydämen tykytystä. Kondensaattori mikrofonilla […]

Hammasharjalaulu

Helsingin kaupungin suun terveydenhuolto ja leikkipuistot ideoivat yhdessä uudenlaisen moniammatillisen yhteistyön, jonka tuloksena syntyi lapsille suunnattu hampaiden harjauksesta kertova laulu. Kaakon leikkipuistoyksikkö sävelsi ja sanoitti kappaleen ja Mediakylpylän ääniryhmä sovitti, äänitti ja tuotti sen. Instrumentaatio muuttui suurilta osin ja myös kappaleen tyylilaji erosi alkuperäisestä demoversiosta. Myös sanoja muokattiin hieman. Kappaleen tunnelma pysyi silti hyvin samankaltaisena. […]

Suomen Punaisen Ristin turvatalot -projekti

Suomen Punainen Risti päätti uudistaa heidän nuorten turvatalojen nettisivua ja visuaalista ilmettä, joten he tilasivat Mediakylpylän nuorilta videon. He halusivat samalla antaa joukolle nuoria mahdollisuuden tehdä videoita eri nuorten turvatalon toiminnasta. Kävimme SPR:n pisteellä alkubriiffissä tammikuun lopussa. Siellä saimme tietoa turvataloista sekä saimme valita aiheemme mistä teemme videon. Vaihtoehtoina olivat tilapäinen majoitus, keskusteluapu, unirytmitys, ja […]

Eduskuntavaalit lähestyvät…

Vuosi 2019 merkkaa Suomen valtiolle taas merkillistä poliittista ajankohtaa, jolloin Arkadianmäen päättäjät sekä sinne pyrkivät pistetään kovalle koetukselle. Edessä on uudet Eduskuntavaalit. Saimme projektiksi jälleen biisiprojektin, joka käsitteli kahta fiktiivistä eduskuntavaaliehdokasta, joille piti kahdessa ryhmässä luoda omat vaalikampanjakappaleet.   Sampo Kujala (KD) #666 Sampo Kujala on 28-vuotias graafikko, Kirkkonummelta. Hän asettuu ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa […]

Pelitraileriprojekti

Teimme Subnautica-nimisen pelin traileriin uudet äänet. Jakauduimme kahteen ryhmään. Yksi ryhmä (Aksu, Ville, Denys, Jakov, Alvar) oli vastuussa Foley-äänistä ja toinen ryhmä (Jani, Jesse) oli vastuussa uuden musiikin säveltämisestä traileriin. Jesse toimi samalla myös projketin tuottajana. Aloitimme projektin jakamalla trailerin osiin ja tekemällä “käsikirjoituksen” siitä, millaisia ääniä jokaiseen kohtaukseen tarvitaan. Foley-äänien luomiseksi käytimme muun muassa […]

Mainosääni -harjoitus

Aluksi jokainen ryhmästä valitsi yhden mainos ja pelivideon. Niistä valitsimme Elisa hinta saarnaajat mainoksen. Päätimme tehdä videoon uudet äänet ja parodioida niillä videota. Projekti aloitettiin pohtimalla kahdessa ryhmässä videoon tarvittavat äänet. Toinen ryhmä (Hese, Aksu ja Eero) pohtivat videoon tulevat musiikit & vokaalit ja toinen (Denys, Jani, Jakov ja Rudolf) foley:t & ambienssit. Jani toimi […]