Helsingin Seudun Erilaiset Oppijat ry – Youtube-sarja

 

Mediakylpylän videoryhmä sai Helsingin seudun erilaisilta oppijoilta (HERO) tilaustyön joulukuussa. Tavoitteena oli tuottaa Youtubeen ja muuallekin sosiaaliseen mediaan videokampanja, jossa eri nuoret kertovat elämästään oppimisvaikeuksien kanssa. Projektin suunnittelu aloitettiin tammikuussa yhdessä HEROn kanssa ja kuvaukset aloitettiin tammikuun lopussa Stadin ammattiopiston tiloilla Kullervonkadulla, jossa mediakylpyläkin sijaitsee.

Oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevia nuoria oli viisi ja jokaiselle heistä suunniteltiin oma video. Yksi nuorista halusi Draw my life- tyyppisen videon ja kolmelle muulle tehtiin haastattelutyyppisiä videoita. Jokainen video sai oman vastuuhenkilön ja kuvauksissa vastuuhenkilöiden lisäksi saatiin kokoon työryhmiä. Juuri aloittaneet videoryhmäläiset pääsivät myöskin heti mukaan toimintaan ja olivat mukana kuvauksissa työryhmien jäseninä.

Työryhmissä jokaisella oli omat roolinsa ja ne vaihtuivat sen mukaan mitä videota kuvattiin. Kuvauspäivinä haastattelut sujuivat ongelmitta heti kun haastateltavat pääsivät eroon esiintymispeloistaan.  Kaikkien haastattelut saatiin kuvattua kahden viikon aikana.

Materiaalia tuli paljon ja niiden litterointi aloitettiin heti. Litteroinnin loputtua alkoi käsikirjoitusten laatiminen, jonka jälkeen alkoi pitkä ja paikoin jopa stressaava editointiprosessi. Raakaleikkausten aikana huomattiin, että yhden nuoren videosta melkein puolet äänitiedostoista olivat kadonneet. Niinpä jouduttiin puolet tästä haastattelusta kuvaamaan uudestaan. Raakaleikkauksen aikana kuvattiin myös kuvituskuvia eri puolilla Helsinkiä. Videoryhmän Lauri loi jokaiselle videolle omat introt ja outrot.

Teksti: Hasina Fahim

Työryhmä:Kuura Ekebom, Hasina Fahim, Alexander Grönvall, Anniina Harjunpää, Simona Kainulainen, Sini Kivivuori, Jarko Orkasalo, Lauri Vettenranta, Mira Viinamäki, Tiia Viuhko

Linkki kanavalle: Helsingin seudun erilaiset oppijat ry -Youtube

 

About the author: Mediakylpylä Nuoret