Kalenterin suunnittelu alkoi lokakuun alkupuolella, kun multimediakouluttajamme antoi meille tehtäväksi tuottaa Myllypuron palvelukeskukselle kalenteri vuodelle 2018. Hyvä jos olimme olleet edes viikkoakaan multimediassa, kun olimme jo menossa tapaamaan tilaajaa, kuumotti. Paikan päällä suunnittelimme kalenterin yleistä ulkoasua tilaajien toiveiden mukaisesti. Emme olisi voineet kuvitellakaan kuinka paljon kalenteri tulisi vielä muuttumaan…

Tapaamisemme jälkeen työmme alkoi kalenterin pohjan suunnittelulla ja pienimuotoisilla suunnittelupalavereilla. Tilaajamme visio kalenterista oli hieman kunnianhimoinen ja päätimme keventää taakkaa poistamalla Suomi 100 –teeman ja kahdentoista kuukauden teemat.

Ensimmäisen kuvauskeikkamme jälkeen materiaalia katsellessamme huomasimme jotain, materiaali ei ollut riittävän laadukasta. Meidän oli pakko tyytyä yksityiskohtaisiin kuviin ja jättää ihmiset kuvista pois. Eikä kuvia edes ollut vielä tarpeeksi, joten lähetimme pienen kuvaustiimin paikan päälle kuntouttavan kouluttajan kanssa.

Kalenterin pohja muuttui ainakin neljästi, ellei useamminkin. Kaikilla tuntui olevan erilaisia näkemyksiä kalenterin ulkonäöstä, joista kaikkia emme voineet toteuttaa. Myös roolit vaihtelivat usein.

Vaikeuksista huolimatta työ onnistui hyvin kaikkien osalta.

  • Kalenteri tehtiin inDesignilla ja PhotoShopilla
  • Osallistujina olivat: Julia, Iitu, Markus, Marko ja Sebastian