Mitä Mediakylpylässä tehdään?

Kysymys, joka niin kouluttajilta kuin nuoriltakin usein kysytään, on se, mitä Mediakylpylässä oikein tehdään. Nuoret ja henkilökunta päätyvät itsekin toisinaan käyttämään asioista vääriä termejä, jolloin joku on aina auliisti korjaamassa puhujaa toteamalla, että kyseessä ei ole koulu tai työ, vaan työkokeilu. Mutta vaikka nuoret ovat työkokeilijoita, he eivät ole työsuhteessa, vaan työttömiä. Henkilökunta opastaa nuoria uusien taitojen oppimisessa, mutta opettajia he eivät ole, koska mitään ei virallisesti arvioida. Niinpä pajajakson jälkeen saatavassa todistuksessa ei ole yhtään arvosanaa.. Mutta jotta soppa olisi vielä sakeampi, olemme osa Stadin ammattiopistoa, ja osa nuorista on meillä työharjoittelussa koulunsa kautta, jolloin he ovat opiskelijoita.

Lieneekin siis parasta keskittyä termien ja titteleiden sijaan siihen, millaisia ihmisiä täällä on.

Pajalaiset, nuoret, ovat iältään noin 16-24-vuotiaita. Elämäntilanteet vaihtelevat.Toiset miettivät mitä haluaisivat olla isona. Toiset puolestaan ovat sen jo kertaalleen päättäneet, mutta tulleet toisiin ajatuksiin. Osan täytyy selvittää keitä ovat, ennen kuin voivat siirtyä eteenpäin. Melkein kaikki ovat kuitenkin kiinnostuneita kuvasta ja äänestä.

Töiden tekemisessä vuorottelevat omat projektit, tilaustyöt ja harjoitukset. Omissa projekteissa etsitään tasapainoa tekemiseen: mitä tarvitaan, jotta lopputuloksesta syntyy sellainen kuin on ajateltu? Vaikka toisinaan itse prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos, ryhmissä harjoitellaan myös valmiiksi saattamisen taitoa. Töistä pitää päästää irti, jotta jotain uutta voisi tulla tilalle. Tilaustyöt puolestaan kehittävät vastuunkantoa. On hyvä, jos välillä joku muu asettaa tavoitteet ja reunaehdot, joiden mukaan kaikki suunnitellaan.

Mediakylpylässä ei ole väliä, vaikka ei haluaisikaan isona muusikoksi tai elokuvantekijäksi tai graafikoksi. Se, että ymmärtää haluavansa sittenkin jotain muuta, on arvokas ja tärkeä havainto, ja jos olemme auttaneet sen syntymisessä, emme voisi olla tyytyväisempiä. Ennen kaikkea Mediakylpylässä opetellaan unelmoimaan. Ei ole väliä, vaikka unelmat vaihtuisivat välillä. Ne synnyttävät energiaa, joka aikaansaa muutosta. Muutoksen etsiminen onkin se asia, joka yhdistää kaikkia mediakylpyläläisiä. Täältä on hyvä aloittaa.

About the author: Mediakylpylä Nuoret

Has one comment to “Mitä Mediakylpylässä tehdään?”

You can leave a reply or Trackback this post.

  1. VMS - 24.11.2016 at 19:43 Reply

    Hyvä kirjoitus!
    Monta ydianasiaa selkiytetty. Missä, ketkä, miten.
    Kiitos – terveisiä Siniseltä Verstaalta kaikille 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.