Salainen metsäni -elokuva-arvio

Millaista on olla erilainen? Miltä tuntuu olla täynnä kokemuksia ja ajatuksia, mutta kyvytön ilmaisemaan niitä muille? Useimmilta ihmisiltä löytynee jonkinlainen vastaus näihin kysymyksiin, mutta harva joutuu taistelemaan niiden kanssa päivittäin. Elokuvaohjaaja Niina Brandt otti asian omakseen ja asetti itselleen rohkean tavoitteen; esittää lähes ilmaisukyvyttömän ihmisen tarina dokumenttielokuvana – henkilön itsensä kertomana.

Lauri Katajainen seisoo metsässä avustajansa Pirjo vierellään. Paikka on selvästi ennestään tuttu, ja miehen käsi ojentuukin pahviselle näppäimistölle, jonka avulla kommunikointi onnistuu. Keskustelu metsässä pyörii usein juuri tietyn teeman ympärillä; miten helpolta ja rauhalliselta se saa Laurin olon tuntumaan. Se jos mikä on harvinaista hänen elämässään.

Parikymppisen Laurin vaikea autismi on koko elämän läpi jatkunutta sisäistä myrskyä. Yksinkertaisimmatkin asiat, kuten pukeutuminen ja syöminen, saattavat tuottaa ongelmia ja pahinta on kaiken tämän tiedostaminen sekä ankara itsekritiikki. Asiat joita hän eniten kaipaa: tavallisuus ja rakkaus sekä tunne etteivät muut ihmiset katsoisi häntä kieroon tuntuvat Laurista saavuttamattomilta unelmilta. Etenkin rakkauden etsimisen toivottomuus välittyy katsojalle kristallinkirkkaasti. Voiko Laurin kaltainen ihminen löytää tosirakkauden? Onko sen toivominen väärin, täyttä ajanhukkaa? Kyllähän kaikilla pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus rakkauteen, eikö niin? Monia ihmisiä pelottaa erilaisuus ja Lauri on saanut osansa tästä pelosta. Nuoren miehen ja elokuvan viesti on kuitenkin selvä: Ei oikeasti ole mitään syytä vältellä, “en ikimaailmassa tekisi pahaa kellekään”.

Elokuvaa tahdittavat poiminnat Laurin runollisista mietelmistä korostavat kahtiajakoisuutta. Verbaalisesti uskomattoman lahjakas mies ei kykene pukemaan ajatuksiaan sanoiksi, eikä edes tekstiksi ilman avustajan tukea. Silti unelmissa siintää oma kirja, jonka kirjoittaminen on jo alkanut. Oman rahan tienaaminen ja hyödyllisyys ovatkin selkeitä tavoitteita, sillä suurin osa elämästään Lauri on tarvinnut muiden ihmisten täyden tuen. Elokuvan aikana Laurin pohdinnat karkaavat itsemääräämisoikeuden ajattelemiseen: ”Olen kykenemätön moniin elintärkeisiin asioihin, voinko silti olla itse itseni herra? Pakkohan sen on niin olla, ainakin luulen niin”. Ajatus “veronmaksaja-Laurista” saa hänet naurahtamaan tyytyväisenä.

Metsässä Lauri tarkkailee lintuja taivaalla. Niiden vapaus kiehtoo häntä. Lisäksi ne ovat tuttuja, kuten kaikki muukin ympärillä. Metsä, linnut ja Pirjo -kaikki tuntevat hänet ja hyväksyvät hänet omana itsenään. Joskus Lauri toivoo olevansa lintu, lintu joka voisi elää koko elämänsä juuri siinä metsässä. “Sieluni lepää siellä.”

tekstin kirjoitti Niilo Korppi

Löydät lisää tietoa elokuvan tuotantoyhtiön Double Back Documentaries Oy/Ltd sivuilta www.doubleback.fi

tai www.dokumenttikilta.fi sivustolta Dokumenttikillan kevään elokuvanäytöksistä.

About the author: Mediakylpylä Nuoret

Leave a Reply

Your email address will not be published.