Muutama viikko sitten mainio kouluttajamme Atte kertoi, että seuraavana projektinamme tulisimme tekemään radioteatteria. Tekijänoikeudellisista syistä etsimme mahdollisimman vanhaa sovitusta, joten valitsimme radioteatterin aiheeksi Edgar Allan Poen ”The Tell-Tale Heart”-novellin jonka jälkeen ryhdyimme hommiin.

Ensiksi käsikirjoitus käännettiin englannista suomeksi ja sovitettiin kirjakielestä puhekieleen. Myöhemmin sitä myös lyhennettiin alkuperäisestä. Sitten jaoimme roolit ja ryhdyimme suunnittelemaan foley-äänitehosteita.

Foleyt

Katsoimme YouTubesta videoita koskien foley-tekniikoita ja videoiden jälkeen ryhdyimme ideoimaan äänitehosteita ryhmässä. Niitä keksiessä oli kiva käyttää mielikuvitusta, ja vähitellen alkoi huomata arkipäiväisestä elämästäkin sopivia ääniefektejä.

Seuraavaksi ryhdyimme äänittämään foleyja. Osa niistä äänitettiin studiolla, osa kouluttajan asunnolla ja osa taas löydettiin freesound.orgista.

Ääninäyttely

Samalla aikaa kun osa porukasta työsti näytelmän äänimaisemaa, toinen osa teki demon käsikirjoituksen pohjalta. Sen jälkeen harjoittelimme repliikkejä uudelleen ja uudelleen ja äänitimme lopullisen version ääninäyttelystä.

Editointi

Editointi on isoin yksittäinen työvaihe. Siinä on pitänyt olla todella pikkutarkka ja kiinnittää huomiota jokaiseen yksityiskohtaan jotta kokonaisuus kuulostaisi hyvältä. Pienikin virhe voi olla riivaava.

The Tell-Tale Heart

Roolit

Tuottajat
Kerttu Aarnipuu & Antti Kumpulainen

Editointi
Jerry Teräväinen

Ohjaaja
Kerttu Aarnipuu

Foleyt
Jimi Haavisto, Kerttu Aarnipuu, Antti Kumpulainen, Eleonora Neff & Jerry Teräväinen

Ääninäyttelijät
Lucas: Jerry Teräväinen
Vanha mies: Jimi Haavisto
Nainen: Kerttu Aarnipuu
Mies: Antti Kumpulainen

Musiikki
Jimi Haavisto

Miksaus

Jimi Haavisto, Jerry Teräväinen & Kerttu Aarnipuu

Freesound.org äänet:

  • “Raven_ivanovi_borki.wav” by matasov viktor
  • “Grasshopper_song.wav” by reinsamba
  • “Lehtopöllö huhuilee,pöllö” by Ylearkisto
  • “Rbh thunder storm.wav” by RHumpries
  • “Tree-leaves-rustling.aif” by Spleencast
  • “ Footsteps, Dry leaves,E.wav” by Inspector j
  • “Clock-chiming-01.wav” by mikaelfenstrom
  • “Stupid Falls” by qubodup
  • “Noise” by jhepkema
  • “Candle Lantern” by theshaggyfreak
  • “1” by pentm450